keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Pentuja suunnitelmissa

Almalle on suunnitteilla pennut seuraavasta juoksusta, jota odotellaan noin marraskuussa, joten jos kaikki menee hyvin, pentue näkee päivän valon alkuvuodesta.

Mammaloman jälkeistä elämää

Alma toipui hienosti pentujen jälkeen ja olemmekin jonkin verran jo treenanneet mammaloman jälkeen agilityä.

Vähän kylmiltään lähdettiin toukokuun alussa Itä-Helsingin Agilityharrastajien kisoihin Helsinkiin.

 
Tuloksina 3 hyväksyttyä rataa ja sijat 3, 3 ja 4.
 
 
Oman seuran (Janakkalan Koirakerho) kisoissa käytiin viime sunnuntaina. Hyppäriltä sija 2 ja virhepisteitä 5. Meidän pieni ruskea Sylvikin yllätti ja oli sijalla 3. Agiradalla homma kaatui viimeiseen hyppyyn, jonka Alma hyppäsi väärään suuntaan. Viikonlopun fiilis kuitenkin loistava ja innolla odotan seuraavia kisoja.